Me olemme kuolevaisia, emme jumalia

Ihmisiä syntyy, ihmisiä kuolee. Menetys on aina joka tapauksessa suuri. Meidän tulee elää täysillä, mutta silti elämme liian vähän aikaa. Saamme viettää aikaamme rakkaittemme kanssa liian vähän. Jokainen päivä tulisi elää kuin se olisi viimeinen. Elämme juuri tässä ja nyt, emme iankaikkisesti. Läheisemme kärsivät menetyksestään, me kärsimme menetyksestämme.

Levätköön siis he rauhassa, jotka ovat tästä maailmasta poistuneet ja eläkööt he silti pitkään ja terveinä, ketkä menetystä ovat kokeneet.

~*~

Vaikka tää päivä on ollu tavallista synkempi. Täynnä surua, hämmennystä ja pelkoa. Vihaa on löytynyt ja iloa ansainnut. Kun puhumme vakavasta aiheesta, eräs vaihtaa aiheen muuhun - törkeästi. En ymmärrä sitä ihmistä ollenkaan.

Näinä hetkinä tajuan minkä virheen olen meinannut tehdä. Mikä virhe ois mua voinu kohdata, enkä tahdo sen todellakaan tapahtuvan. En tahdo sen tapahtuvan kenellekään. Mua on varotettu ja nyt oon ottanu varotuksen tosissani ja pyrin pitämään itseni irti siitä.

~*~

Enkä aio tässä merkinnässä edes kertoa mitä itse olen tehnyt, vaikka ajattelin tehdäkin niin, koska en itse ole koskaan pitänyt siitä että surullisten asioiden siivellä kirjoitetaan materiaalionnesta tai saamistaan asioista. En aio tehdä niin juuri nyt. Aikaa sille riittää kuitenkin paljon.