Papa to kiss in the dark & Ouran high school Host Club

Animen katselubuumi on käynnissä. Eilen katsoin Papa to kiss in the dark. Ehkä mielenkiintoinen, koska siinä oli "isä-poika"-suhde, joka kuitenkin lieventyi kun ei isä ollut biologinen isä. MUTTA en käsitä, miksi se poika sit suostu siihen kaikkeen vaikka se luuli, että Kyosuke on sen oikea isä? Perin mielenkiintoista. Loppujen lopuksi ihan jees anime, söpö ja sillee.

Ouran High School Host Clubin katsomisen aloitin eilen siskon ja kaverin takia. Siskon kanssa oli tästä jotain puhetta ja kaveri suositteli. Tää on outo ja ylihauska. Hivenen shonen aita ja herrasmiesmäisyyttä. Viehättävää. Tytöt on kikattelevia hulluja ja pojat yrittää olla mahdollisimman viehättäviä. Kaoru ja... Hikari(?). Ne on kuin Fred ja George Weasley! ELI YHTÄ IHANIA <3<3<3<3<3

...

Huomenna kouluun. Espooseen en åääsekään, kun busseja menee, yllätys yllätys, niin huonosti. Hm. Hermostuttavaa. -.-'''' Mutta niinpä niin.

Koulu, koulu, koulu...

tänään jouduin heräämään jo puol kasilta, kun putkimies tuli. Yrgh. Ja iltapäivällä sähkömies hyökkää tänne. Argh. No, sitten ne ei enää häiritse täällä. Vessasta tulee kyl kiva! :D

Ja mua vähän niin kuin vituttaa jälleen. Ihanaaa! Tuo yks on vaan niin helvetin... sääliä kerjäävä. Niin uhri. Ihq.

Ollaksemme hyviä toisillemme meidän tulisi olla hiljaa

"Hiljaisuus on myöntymisen merkki." Yksi sanonnoista, joita kuulee silloin tällöin. Eihän sen nyt liity tämän hetkisiin ajatuksiin mitenkään, paitsi hiljaisuuden osalta. Kun on hiljaista... usein tulee vaivaantunut olo.

Onko hiljaisuus aina pahasta? Joskus on vain parempi olla hiljaa joistain asioista. Toiset puhuvat suunsa puhtaaksi monista asioista, kuten omista ongelmistaan, jolloin - no, toiset saavat kärsiä. Se on yksi niistä totuuksista. Kun omaa pahaa oloa koittaa vähentää, saattaa lisätä toisten. Suhteellisen vituttavaa. Mutta sitten olemme tilanteessa, kuin: suomalainen usein pitää omat tunteet ominaan, mikä lisää masentuneisuutta. Ei siis kannata olla edes hiljaa. Umpikuja. Mutta kannattaako tyhmyydellään ja omilla typerillä lausahduksillaan saada muut kärsimään? Onko se sen arvoista? Itse kadun katkerasti erästäkin asiaa, enkä ole siitä koskaan ylpeä.

"Sanat satuttavat usein enemmän kuin teot." Sanat tulevat suusta, joten pitäisi olla hiljaa. Kysymys kuuluu: Miksi joidenkin mieli kestää sitä, että muut tulevat niin huolesta sairaiksi, että vittuuntuvat ja masentuvat itse? Kenen helvetin ääliön mieli kestää sitä? Ylimääräistä... tarkoitan tällä ylimääräisiä lauseita. En tarpeellisia. En missään nimessä tarpeellisia.

Ehkä voisin sanoa, että tässä vaiheessa paras lausahdus koskaan on ollu: "Olkaa hiljaa ja huutakkee."