Just a...

Pitkästä aikaa päivittelen. Tässä odottelen, et perunat kiehuis ja kypsyis. Tehään veljen kaa tääl makkarakeittoo, ku ei muutakaa ruokaa oo jääkaapis (valmiina). Tähänkin pitäs tottua, noh, enks mä halunnu pienessä mielessäni itsenäistyä? Tätä se nyt sit taitaa olla. Well, what can I do? Mää tein päätökseni ja nyt ainut juttu enää on pysyä siinä ja pystyä elämään sen kanssa ilman ahdistusta (jota esiintyy nyt suht paljon, mut eiköhän se siit ku tottuu elämään näin ja tässä tilanteessa ja tekemään näit juttuja).

Koulu alko tänään. Ekana vuonna mulla on 31 kurssia, varmasti väsähdän, mut sit ei kolmantena ei oo enää niin paljoo jäljel. Toivottavast jaksan ne kaikki, toivottavast. Ja öö... hmm... väsyttää ihan kauheesti. Vaik päivä ei ollu ees rankka, mut se johtuu varmaan kesäloman rytmiin. Huomen ois äikkää, psykaa ja matikkaa. Millonhan mun kirjat mahtaa tulla... toivottavast pian. Ja toivon, et enkun ope ei tapa mua, niin kun oon kuullu et se voi tehä. :P

Vois ruuan jälkeen ruveta kattoo kirjoi kuntoon, et kirjottas siihen nimensä yms yms ja valita vihkoi, et mitäs sitä nyt käyttäskää missäki ainees ja mitä kannattaa käyttää jne jne. Ostin niin isoja, ku pieniäki vihkoja. Aattelin, et voi sit pitkään käyttää sitä isoo vihkoo ja näin. En tiiä oliks se fiksuu, mut tapansa kullakin. Ei ainakaa tuu sataa pientä vihkoo niin ku yläasteel ja säästyy sit ehkä muistiinpanot kirjotuksiin saakka. Jooh... et sellast. Stressaan jo nyt, mut koitan rauhottuu ja ottaa silleen rennosti, mut vakavasti kaiken. Yyh. Elämänmuutokset vaan on nyt niin suuret. Mm.

Huom. valitinko? EN.

Kun yhest pääsee eroon, toinen tulee tilalle.

All the pain inside just makes you want to die.
- L.O.V.E-

No, niinhän se on. Toisaalt mun olo ei oo sellanen, et haluisin kuitenkaan kuolla, mut haluisin lähtee pois. Ja se johtuu vaan musta itestäni ja omasta mustasukkasuudestani ja epävarmuudestani itteeni kohtaan. Pelkään menettäväni just nyt kaiken mitä mulla on. Menetin tavallaan jo yhen, joten en oo valmis enää menettämään muita. Sen yhenkin nään kuuden päivän päästä. Samalla pelkään, et kun en oo tääl niin menetän kaiken. Pelkään oikeestaan et joku muu vie ne multa.

Enkä oikein osaa ees puhuu kellekään. Enkä ehkä haluukkaa... tänään niin monet keskustelut on alkanu sellasilla asioilla joita en haluis kuulla ees ja sitten ne päättyy heti sen jälkeen. Reilua? No, en usko. Sitä paitsi tunnen kauheeta ikävää tällä hetkellä.

Angstimerkintä. Yes, I know.

Viimeiset tunnit ja viimeiset minuutit peruskoululaisena. Uusi vaihe, uudet kujeet. Jollain tapaa ehkä jopa haikeeta miettiä, että tää vaihe elämästä on kohta ohi ja pitäs valmistautuu uuteen. Okei, osalle se on varmast helpompaa ku... monille muille. Mulle se tulee olemaan mun elämän yks vaikeimmista jaksoista, kun koitan päästä yli tästä pakottavasta syyllisyyden tunteesta, pelosta ja ahdistuksesta. Tää kaikki ihan turhaan, aivan turhaan. Kahenkymmenen vuoden päästä mä tuun miettii, et teinkö oikeen valinnan. Entä jos oisin tehny toisin?

Tällä hetkellä meitin kämppä on täynnä kamaa. Niin täynnä, ettei jalansijaa melkein löydy. Moni muukin on muuttanu ja oon ite muuttanu kerran, mut tällä kertaa oon yksin. Kuitenkaan en voi valittaa, koska jotkut ihanat ihmiset tarjoutuu ja haluu auttaa, mut mää en vaan voi antaa. En oo koskaan tykänny, et ees omat vanhemmat tonkii mun tavaroita. Kirjatkin on vähän siinä ja siinä, et tykkäänkö jos niit katotaan. Ne tavarat mitkä on esillä on sellasia, joihin saa koskea, mutta sitten, kun ajattelen, että joku sorkkii mun henk. koht. tavaroita, niin ees oma äiti ei saa sitä tehdä.

Eikä se tee, eikä tuukkaan tekee enää... sääli sinällää. Luulen, että seuraavan kerran ahdistun enemmän heinä-elokuun vaihteessa juna-asemalla. Seuraavan kerran varmaankin ensimmäisenä kouluviikonloppuna tai ensimmäisen stressin iskiessä. Säälittävää selittää tätä tänne, mut kai mä tavallaan haluun kertoo vaan ihmisille miks tiuskin, enkä oikein jaksais mitään ja oon hakoteillä joka päivä, kun pyydetään johonkin. Sitä tavaraa on niin paljon enkä vielä oikein tiiä mihin sen kaiken ahdan.

Kuitenkin haluun kiittää täs samal näitä ihmisiä, jotka saa mun käytöksestä sa stressistä nauttia osansa. Kiitos, että jaksatte. :)

Pöllin tään toisesta blogista. Munhan siis ei pitäs tehä ruotsin ainetta tässä aikani kuluks, mutta... pidän pienen tauon. Jag kan inte leva utan musik. Tack.

What I have on my computer... on my music player. (joo, en jaksa hakea ipodia, mut mul on suunnillee samat sielläki. Hanski, pöllin tään sulta, kuten huomaat? <3)

A AFI, Alient ant farm, Apocalyptica, Apulanta, The ark, An cafe, Asian kung-fu generation

B Bach, The beatles, Billy Joel, Black Sabbath, Bon jovi, Brian "Head" Welch, Bullet for my valentine

C The calling, CMX,Cool Joke

D Deep purple, D'espairsRay, Dir en grey, Disney, Don Johnson big band, Duel Jewel

E ELO, ELLEGARDEN, Elton John, Enya

F Fall out boys, Foo fighters, Fool's garden

G Gackt, Gazebo, the Gazette, Genesis, Girugamesh, Good charlotte, Gorillaz, Green day

H HIM, Hanoi Rocks, Hector, Hiatus

I

J J.Ahola, Jason Mraz, Jeff Buckley, Jethro Tull, Joe Hisaishi, John Williams, J-P Leppäluoto

K Kaggra,, Kaya, Kibouya Honpo, Kitaro, Korn, Kotiteollisuus, Kuroyume

L Leevi and the leavings, Limp Bizkit, Linkin park

M (Madonna ft. Timberlake >.<''), Malice mizer, Marco Hietala, Marilyn Manson, Merry, Metallica, Michael Jackson, Mindless self indulgence, Miyavi, Moi dix mois, Moody blues, MUCC, Muse, My chemical romance

N Nana Kitade, Negative, Nightwish, Northern kings

O

P Panic! at the disco, Penicillin, Phantasmagoria, Piirpauke, Pink floyd, Poets of the fall, The police, Porno graffitti, Prycho le cemu

Q Queen

R REM, The rasmus, Red hot chilli peppers, The rembrants

S Scissor sisters, Slipknot, Smash mouth, Stone sour, Stratovarius, Sunrise avenue, Super junior, System of a down

T Timo Rautiainen & Trio niskalaukaus, Tokio hotel(<-- juu...), Tony Kakko

U Uniklubi, Unsraw

V Vengaboys, Ville Tuomi

Ihminen sanoo mitä sattuu. Mää vittu kuuntelen, kun ihmiset sanoo haluavansa pois tästa paskapaikasta. Tästä pienestä kylästä, jossa ei oo mitään. Sanoin samaa kaks vuotta sitten, mut sit seki muuttu. Se kuulostaa monien korvissa helpolta valinnalta, kun selitän tilanteen. Joko täällä sisarusten ja isän kanssa, tutut ympyrät, paikat ja ihmiset tai sitten puoliks uus paikka kuuden tunnin ajomatkan päässä äidin kanssa. Vuos sitten aattelin, et siihen on aikaa, mut aika loppuki kesken. Aikaa on ... alle kuukaus ja pitäs tietää. Viiminen päivä tätä kuuta täällä ei oo enää ketää. Mun pitäs tietää ja vittu en tiiä. Enää mua houkuttaa muualla pari ihmistä ja äiti. Ei mikään muu.

Ja oon viimiset kaks kuukautta tuntenu hirveetä ahdistusta. Ajatellessa silmät alkaa vuotaa eikä illalla uni tuu. Kun näätte mut, niin voin vannoa, et ajattelen sitä kaikkea mitä saan ja mitä menetän valinnalla. Voin vannoa, ettei oo montaakaan hetkee näinä aikoina, kun en sitä ajattelis. Ei todellakaan. Kun aamulla herään, mietin, et joudun heräämään aamuisin talossa, jossa ei ole joitain ihmisiä. Kun meen kouluun, mietin, et millanen koulu tää ja se toinen vois olla. Kun meen kotiin, mietin, et oon taas tiettyjen ihmisten kanssa ilman joitain muita. Kun meen nukkumaan, niin mietin kenelle sanon hyvää yötä neljän kuukauden päästä ääneen.

Eli siitä voi sitten ihmiset taas repiä. Pieniks palasiks. Vittu niin pieniks kun vaan kynsin saatte. Repikää ja kovaa. Ja voin vittu sanoa, että tällä hetkellä en haluis olla tässä, enkä kohta tuossa. Haluisin palata ajassa taaksepäin.

Toisaalta haluisin, et joku päättäis mun puolesta.

Feeling like stupid, little otaku

Mites mää nyt näin aloin innostuu päivittelystä? Vaiks nää on niiin tylsiä, niin tylsiä. Mut ehkä keksin tänne jotai jännää selitettävää. Lueskelen täs mangaa, vaihteeks, ja totesin jälleen korealaisen sarjakuvan olevan outoa. Oudompaa, kun japanilainen - saavutus sinällään, koska sieltä päin vasta outoja löytöjä tekeekin.

Esimerkkinä vois toimia vaikka Shitsuji wa Oose no Mama ni (執事は仰せのままに - engl. Devoted Butler). Tässä nyt ei ollu sellasta yhteinäistä ideaa, mikä pätee suhteellisen moneen mangaan, joissa on ehkä vain yksi osa, joka koostuu monesta eri tarinasta. Tän ehkä toisiks viiminen tarina oli ihan uutta. (vaikka siis mangasarjoja ei oo luettu vasta, kun 30, 12 kesken ja keskenjätettyjä 2)Siinä... tää pari (ja yksi sivuhahmo) oli kuvattu eläiminä. Kissoina. Sivuhahmo oli kylläkin joku ihmeen korppi. Keskenään ollessaan ne näkivat toisensa ihmisinä, mutta sitten ne taas oli kissoja, kun ihmisten kanssa oltiin tekemisissä. Ihan mielenkiintoinen idea, en oo ennen törmänny tällaseen.



Mutta tässäkin juonet oli toistensa kaltasia. Tai, no, mitäs nykymaailmassa oikein voitas uutta keksiä, mutta tässä kaikki oli sellasta: "Sä oot viel lapsi." "Mä en oo mikää lapsi!" "Muista tuo sitten." "Ehhh???"
Tai sitten: "Oot lapsi." "En oo. Teen omat päätökseni." Sitten tapahtuu jotain ja tää toinen tulee pelastaa - ah, mä oikeesti rakastan sua niin paljon. <3<3<3 rasittavaa? pidemmän päälle joo.

Ja historiallisia sarjoja on liian vähän. Mihinkään dekkaritoimintaan en jaksa keskittyä, kuten en kaunokirjallisuudessakaan. En oo kiinnostunu siitä muuten ku tv-sarjoissa.

Mums mums mums...

Mitä kaikkee sitä jääkään aina tekemättä? Mutta mitä kaikkee tuleekaan tehtyä! Se on tän hetken fiilis - kenties. Sen helpottuneen tunteen jälkeen, kun on viimeinkin saanut viruksentorjuntaohjelman ladattua neljän tunnin sodan jälkeen. Aivan. Taisitte tajuta: neljä tuntia. Valehtelematta. Suorana. Todellisena. Eikä johdu siitä, ettenkö osais käyttää ohjelmia ja tietokonetta, koska oon kuitenkin sen verran koneella, että voisin väittää että hanskaan hommat ihan hyvin. Kuitenkin. Tää johtui varmaankin kyllä siitä, että en uskaltanu poistaa vanhaa torjuntaa uuden tieltä. Sitten kaahesti, kun tää kone sammutti ittensä ja alotti uudestaan latauksen, niin se pyyski sit poistamaan AVG:n. No, nyt verinen taisto on ohi ja perhe on jälleen yhdessä. Vanhemmat molemmat turvattuina ja onnellisia yhdessä.

Tästä perheestä voinkin sitten vaihtaa ajatukseen mainoksista, joissa oikeasti on "onnellisia perheitä". Ne on todella ärsyttäviä. Onnellinen vanhemmat ja kaksi lasta, tyttö sekä poika, jotka tulevat todella hyvin toimeen. Ihanaa! Eikö? Ei. Vihaan sitä. Ne mainokset ei oikein oo mun mieleen vaan.

Tos yks päivä tuli ihan kauhee fangirlattack, pitkästä aikaa sellanen kunnollinen. Mitäs kuvaa mahdoin ettiä, mutta... joka tapauksessa. Huomiseksi pitäs olla sit 50-60 sanan pituinen teksti ruotsin tunnil. Sanamäärä ei oo suuri eikä tunnu missään, mut oli sen nyt aikamoinen haaste saada sekin ruotsiks aikaan aiheella "Min sommar".