Feeling like stupid, little otaku

Mites mää nyt näin aloin innostuu päivittelystä? Vaiks nää on niiin tylsiä, niin tylsiä. Mut ehkä keksin tänne jotai jännää selitettävää. Lueskelen täs mangaa, vaihteeks, ja totesin jälleen korealaisen sarjakuvan olevan outoa. Oudompaa, kun japanilainen - saavutus sinällään, koska sieltä päin vasta outoja löytöjä tekeekin.

Esimerkkinä vois toimia vaikka Shitsuji wa Oose no Mama ni (執事は仰せのままに - engl. Devoted Butler). Tässä nyt ei ollu sellasta yhteinäistä ideaa, mikä pätee suhteellisen moneen mangaan, joissa on ehkä vain yksi osa, joka koostuu monesta eri tarinasta. Tän ehkä toisiks viiminen tarina oli ihan uutta. (vaikka siis mangasarjoja ei oo luettu vasta, kun 30, 12 kesken ja keskenjätettyjä 2)Siinä... tää pari (ja yksi sivuhahmo) oli kuvattu eläiminä. Kissoina. Sivuhahmo oli kylläkin joku ihmeen korppi. Keskenään ollessaan ne näkivat toisensa ihmisinä, mutta sitten ne taas oli kissoja, kun ihmisten kanssa oltiin tekemisissä. Ihan mielenkiintoinen idea, en oo ennen törmänny tällaseen.



Mutta tässäkin juonet oli toistensa kaltasia. Tai, no, mitäs nykymaailmassa oikein voitas uutta keksiä, mutta tässä kaikki oli sellasta: "Sä oot viel lapsi." "Mä en oo mikää lapsi!" "Muista tuo sitten." "Ehhh???"
Tai sitten: "Oot lapsi." "En oo. Teen omat päätökseni." Sitten tapahtuu jotain ja tää toinen tulee pelastaa - ah, mä oikeesti rakastan sua niin paljon. <3<3<3 rasittavaa? pidemmän päälle joo.

Ja historiallisia sarjoja on liian vähän. Mihinkään dekkaritoimintaan en jaksa keskittyä, kuten en kaunokirjallisuudessakaan. En oo kiinnostunu siitä muuten ku tv-sarjoissa.

Mums mums mums...

Mitä kaikkee sitä jääkään aina tekemättä? Mutta mitä kaikkee tuleekaan tehtyä! Se on tän hetken fiilis - kenties. Sen helpottuneen tunteen jälkeen, kun on viimeinkin saanut viruksentorjuntaohjelman ladattua neljän tunnin sodan jälkeen. Aivan. Taisitte tajuta: neljä tuntia. Valehtelematta. Suorana. Todellisena. Eikä johdu siitä, ettenkö osais käyttää ohjelmia ja tietokonetta, koska oon kuitenkin sen verran koneella, että voisin väittää että hanskaan hommat ihan hyvin. Kuitenkin. Tää johtui varmaankin kyllä siitä, että en uskaltanu poistaa vanhaa torjuntaa uuden tieltä. Sitten kaahesti, kun tää kone sammutti ittensä ja alotti uudestaan latauksen, niin se pyyski sit poistamaan AVG:n. No, nyt verinen taisto on ohi ja perhe on jälleen yhdessä. Vanhemmat molemmat turvattuina ja onnellisia yhdessä.

Tästä perheestä voinkin sitten vaihtaa ajatukseen mainoksista, joissa oikeasti on "onnellisia perheitä". Ne on todella ärsyttäviä. Onnellinen vanhemmat ja kaksi lasta, tyttö sekä poika, jotka tulevat todella hyvin toimeen. Ihanaa! Eikö? Ei. Vihaan sitä. Ne mainokset ei oikein oo mun mieleen vaan.

Tos yks päivä tuli ihan kauhee fangirlattack, pitkästä aikaa sellanen kunnollinen. Mitäs kuvaa mahdoin ettiä, mutta... joka tapauksessa. Huomiseksi pitäs olla sit 50-60 sanan pituinen teksti ruotsin tunnil. Sanamäärä ei oo suuri eikä tunnu missään, mut oli sen nyt aikamoinen haaste saada sekin ruotsiks aikaan aiheella "Min sommar".

Asiaa, aaaaasiaa.

No joo. Rankka viikonloppu takana. Riparilla sitä pääs olemaan isosena ja välillä unohtikin ettei ookkaa riparilainen enää. Thanks for GOD. Nyt sit väsyttää ja jostain syystä paikat kipeenä... en tiiä miks. Oonks mä liikkunu vai häh?

Pitäs vaihtaa petivaatteet... mut ei jaksa sitäkään. Pitäs tehä jotai järkevää. Mutta eiks kaikki järkevä oo turhaa?

Tekis mieli tehä joku asiablogi. Sellanen, joka käsittelee jotain tiettyä asiaa. Luultavast se sit olis joku aasialaiseen kulttuuriin tms kohdistuva, koska en muusta tiiäkkään. Mut siihen se sit jääkin, koska kaikkea on jo. Muotiblogeja on ihan tarpeeksi, enkä muodista nyt tiiäkkää yhtää mitää. En seuraa pahemmin. Oma tyyli, oma tyyli. Ei sitten. Ei sitten mitään. Elämä on yhtä tyhjän kanssa. Rawr! Kone rajottaa elämää! Perustan "Heittäkää koneenne ikkunasta" kamppanjan.

Ja pitäs se yhteishakukin tehä joskus... perkele.