Tamagotchit harrastavat infrapunaseksiä

Päällimmäisenä ajatuksena tänään taas vaihteeksi on ollut aikuiset. Ei, tänään ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka ajaisi minut teininä raivon ja kapinan partaalle niin, että kiroan kaikki aikuiset syvimpään persereikään ja sitä kautta maanrakoon vain, koska olen teini. Ajatuksena on enemmänkin lapsuuden illuusion rikkoutuminen.

Ensimmäisenä ajatus itsestäni nuorena ihmisenä ja tulevana aikuisena:
Tällä hetkellä ole täynnä vikoja! Koska olen nuori, kokeilunhaluinen ja tätä nykyä pyrin jos jonkinlaiseen kapinaan - tiedostan sen jopa, koska joskus koen tarpeelliseksi sanoa takaisin vanhemmille, jos kuuluu omalaatuista valittamista jostakin aiheesta, kuten: miksi et ole tehnyt tätä? Voisiko johtua a) koulu b) mahdolliset työt c) läksyt d) ainainen väsymys, joka ajaa sängynpohjalle kymmenen aikaan illalla, kun on vihdoin ja viimein päässyt kotiin ? Valitkaa siitä. Joillakin nuorilla on myös hektinen, kuten monilla "uraansa ruokkivilla työnarkomaaniaikuisilla". Se siitä kapinaosuudesta ja stressinpurkamisesta - hyvä, hyvä.

Ja aikuisena olon näen tällä hetkellä ensinnäkin tulevaisuutena, johon pyrin ja jossa kipuan yhä kypsempään ja kypsempään olemukseen. Aikuisuus on kypsyyttä, vai?

Toisinaan olen hyvinkin epävarma siitä haluanko edes kasvaa aikuiseksi. Näin ollen siis viimeinkin ymmärrän Peter Pania! Siihen on mennyt kokonaiset kuusitoista vuotta! Valitettavasti minusta joskus tulee aikuinen. Iän mukaan. Ja ikähän on pelkkä numero. Toisaalta sitä ei kovinkaan hyvällä jos joku "kypsä aikuinen" käyttäytyy kuin "pahainen teini". Ehkä näin, ehkä noin.

Ehkä aikuisissa kuitenkin ärsyttää se, että he käyttäytyvät samalla tavalla kuin nämä "pahaiset teinit". Eivät julkisesti ehkä, mutta kaikessa yksityisyydessään. Joskus ulos lipsahtaa tämä käytös, joskus sellaista käytöstä, jota edes minä (pahainen teini) en ymmärrä. Joissakin teoissa näen itseni, vaikken koskaan sitä olisi tehnytkään.

Sitä paitsi joskus kuulee vanhempien ihmisten haukkuvan toisiaan selän takana melkein missä vain! Tätä itse tein muutama vuosi sitten, nykyisin yhä harvenevissa määrin. Ei ole tarvetta siihen. Ja joskus jos joutuu tukemaan itseään vanhempia ihmisiä, vaikka itsellään olisi myös vaikea tilanne, tulee hieman sellainen: meneekö tämä väärin päin nyt?
Kertooko tämä kaikki vain siitä, että itse olen kasvamassa "kypsäksi aikuiseksi" vai jostain ihan muusta? Pointti kuitenkin on se, että ne ihmiset, aikuiset, jotka lapsena olivat aina luotettavia, aina oikeassa, aina täydellisiä ja esimerkillisiä, ovat tätä nykyä ihan samanlaisia kuin minä itse. Enkä näe itseäni missään suuressa täydellisyyden valokeilassa, en ole koskaan nähnytkään. Muutenkin illuusiot alkavat poksahtaa pinkkeinä kuplina nenän edessä, mutta tää on ehkä ollut se järkyttävin asia todeta miten lapsellisia, typeriä ja heikkoja aikuiset loppujen lopuksi ovat. Sitä olettaa paljon enemmän ja sitten tulee seinä vastaan jossa lukee: sinua on huijattu, palaa takaisin tai mene läpi. Menen läpi, kiitos. Kasvan samanlaiseksi aikuiseksi kuin kaikki muutkin, ellen keksi äkkiä reittiä Mikä Mikä Maahan, johon niin kovin haluaisin mennä. Nuorena on niin paljon kivempaa. Ei tarvitse leikkiä kypsää, ellei sitä ole. Saa vain olla. Ja minähän olen. Rasittava "pahainen teini", joka rällää milloin missäkin ja tekee milloin mitäkin, mutta pitää itsestään huolta, sulkeutuu ja pitää itsestään huolta.

Ihmettelen siis.